perjantai 14. tammikuuta 2011

KOLMEN MAUN HYYDYKEKAKKU















Pohja:

200g digestive-keksejä
120 g voita

Murskaa keksit muruksi ja lisää voi sekaan. Tasoittele keksimuru irtopohjavuoan pohjalle
tasaisesti.

täytteet:

4dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl maitorahkaa
2dl sokeria

Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi ja lisää loput aineet.
Jaa täyte kolmeen osaan.
Sekoita ensimmäiseen osaan sulaa tummaasuklaata n. 100-200g, maun mukaan. ( Itse laitoin 120 g)
Toiseen osaan sulatettuja ja soseutettuja mansikoita n. 1,5 dl verran seka punaista elintarvikeväriä pieni tippa.
Kolmanteen osaan ( ylimpään osaan) 100g valkosuklaata ja 2tl vaniljasokeria.
 Vie kakku kylmään jähmettymään n. 2 tunniksi.

kiille:

1,5 dl mansikoita sulatettuna ja soseutettuna.
2dl vettä
1,5 dl hyytelösokeria

Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri hitaasti, kokoajan sekoittaen.
Kiehauta vesisokeriseos uudelleen ja lisää marjasose.
Lisää vähän jäähtynyt kiille lusikan avulla jähmettyneen kakun pinnalle.


( Itselläni levisi kiille ikävästi kakun ympärille, koska hyytelösokeri loppui kesken, eikä
kiille suostunut hyytymään liivatelehtienkään avulla.)

KAKUN VOI HYVIN TEHDÄ MYÖS ILMAN PÄÄLIMMÄISTÄ KIILLETTÄ!, mutta
silloin kannattaa valkoisenkerroksen pinta tasoittaa hyvin esimerkiksi raapalla tai lastalla, jotta
pinnasta tulee tasainen ja kaunis.











Kakun koristelun toteutti pienet siskonlapseni (: